Hyvää tulevaa Lucian päivää, 3. adventtisunnuntaita ja lämmintä joulumieltä kaikille!
Kaustisen musiikkilukion opiskelijalle harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruus
Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet ratkottiin Ikaalisissa lauantaina 7.11.2020. Musiikkilukion opiskelija, pyhäjokelainen Saana Kastelli, voitti kilpailuissa 18-vuotiaiden sarjan sekä 1- ja 2-rivisissä että 5-rivisissä.
Saana Kastelli opiskelee musiikkilukiossa harmonikan soittoa Markus Luomalan ohjauksessa ja on saanut kuluvana lukukautena opetusta 2-rivisen harmonikan soitossa kaustislaiselta mestaripelimanni Ritva Talvitieltä.
Kaustisen musiikkilukion väki onnittelee lämpimästi Saanaa Pelimannimestaruudesta!
Säveltäjä, musiikkilukion alumni Sampo Haapamäelle on myönnetty Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto
Sampo Haapamäki sai PN:n musiikkipalkinnon 2020 tunnustuksena teoksestaan Konsertto neljäsosasävelaskelpianolle ja kamariorkesterille. Palkittu konsertto on sävelletty Avantin tilauksesta vuonna 2017. Nimensä mukaisesti teos on sävelletty pianolle, jolla voi soittaa neljäsosasävelaskelia. Tavallisella pianolla voi soittaa vain puolisävelaskelia.
Kaustisen musiikkilukio onnittelee alumniaan arvokkaasta teoksesta ja palkinnon johdosta!
Katseemme on jo miellyttävästi tulevaisuudessa!
Uusi lukiorakennus näyttäytyy meille suunnittelijan, Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy:n havainnekuvissa. Rakennushankkeen pääurakoitsija on Pasi Korpela Oy.





Musiikkilukion alumni Runo tekee mystistä vaihtoehtosoundia
Musiikkilukio vastaanotti arvokkaan soitinlahjoituksen

kuva: Nea Luomala
Lahjoituksen vastaanottaneet musiikinopettajat Markus Luomala ja Ville Ojanen ovat hyvillä mielin ja kiitollisia lahjoituksesta. Lahjoittaja, joka ei halua nimeään julkisuuteen, tukee arvokkaalla tavalla opiskelijoiden musiikkiopintojen monipuolisuutta. Musiikkilukion hyvässä huolenpidossa asuu nyt hienoja soittimia, kokonainen jousikvartettiperhe, johon kuuluu kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Opiskelijat saavat käyttöönsä huippukuntoisia soittimia, mikä innostaa kokeilemaan erilaisia jousisoittimia soittoinnostuksen sytyttämiseksi. Kaustisen vahvan jousisoitinperinteen tietäen lahjoitetut soittimet tulevat tarpeeseen ja käyttöön.
Koulumme kiittää sydämellisesti lahjoittajaa hienoista soittimista!
Kaustisen musiikkilukion virtuaalinen kevätfanfaari 2020
Valmistuvien ylioppilaiden ja kaikkien musiikkilukiolaisten kunniaksi la 30.5. klo 11
Musiikkilukiossa tapahtui kymmenen vuotta sitten
Näin Kaustisella valmistaudutaan vanhojentansseihin
YLE AREENA perjantai 14.2.2020
Hae meille opiskelemaan! Musiikkilukio on ponnahduslauta monenlaisiin opintoihin.
Kevään opiskelijahaastattelut jatkuvat 17.3.2020.
- Täytä lukio-opiskelupaikan hakulomake sähköisesti suoraan www.opintopolku.fi -sivulla. Hakemuksen on oltava perillä Opetushallituksessa viimeistään 10.3.2020 klo 15.00.
- Täytä Kaustisen musiikkilukion ennakkotietolomake ennen haastatteluun tuloasi.