Jo perinteeksi muodostunut Musiikkilukion ilta tulee taas!

Musiikkilukion ilta on osa Kaustisen Kamarimusiikkiviikkoa. Konsertti toteutetaan suoratoistona musiikkilukion täysin uusitusta, upeasta PH Nordgren -salista. Ja mikäs sen osuvampi tapa, juurikin säveltäjä PH Nordgrenin aloitteesta Kaustisen Kamarimusiikkiviikko sai alkunsa vuonna 1979.

Ilta on täynnä musiikillista ilotulitusta erilaisten kokoonpanojen esittämänä. Tuttuun tapaan kuullaan myös opiskelijoiden omien sävellysten kantaesityksiä. Kamarimusiikkiviikolta striimataan myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertti perjantaina 4.2. Tällä kertaa muut kamarimusiikkiviikon konsertit on koronapandemiasta johtuen siirretty tulevan kevään ja syksyn viikonlopuille. Lisätietoja www.kamarimusiikkiviikko.net

Musiikkilukion ilta -konsertti katsottavissa koulun Youtube- kanavalta perjantaina 28.1.2022 klo 19 alkaen.

Musiikkilukion perinteinen joulukonsertti

Musiikkilukion perinteinen joulukonsertti järjestetään alueellisista yleisörajoituksista johtuen koulun sisäisenä tapahtumana, koulun ulkopuolista yleisöä emme valitettavasti voi tänä vuonna ottaa kirkkoon. Yleisö pääsee kuitenkin nauttimaan upeasta joulukonsertista koulun youtube-kanavan https://youtu.be/0xNqKXRcMJQ kautta. Luvassa kauneimpia joulun ajan sävelmiä eri kokoonpanojen esittäminä. Konsertti lähetetään suoratoistona Kaustisen kirkosta tiistaina 30.11.2021 klo 19 ja on katsottavissa koulun youtube-kanavalla vuoden loppuun saakka.

KAUSTISEN MUSIIKKILUKION SYKSYN 2021 ITSENÄISYYS- JA YLIOPPILASJUHLA

Kaustisen musiikkilukion itsenäisyys- ja ylioppilasjuhla järjestetään Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-salissa 3.12. klo 12.15 alkaen. Noudatamme turvallisuusohjeita, tilaisuuteen max. 3 vierasta/ylioppilas. Valmistuvien järjestäytyminen viimeistään klo 11.30 alkaen. Nimikoitu ylioppilaslakki mukaan. Tilaisuuden jälkeen ylioppilaille ja heidän läheisilleen juhlakahvitus sekä uusien ylioppilaiden valokuvaus. Tilaisuuden kesto noin 1,5 tuntia.

ylioppilaslakki.gif

Hongisto Jessica

Kaariniemi Eetu

Koskinen Veera

Latvala Janika

Luoma Iivari

Mäkelä Onni

Pulkkinen Jasper

Torppa Jenna

Sydämelliset onnittelut uusille ylioppilaillemme!

LUMOKE

LUMOKE eli lukioiden musiikinopetuksen kehittämishanke tulee hyvin tutuksi tällä videolla. Meidän lukio on vahvasti mukana tässä valtakunnallisessa kehittämistehtävässä.

Koko koulun pieni etäkevätjuhlahetki

Vaikka lakkiaisemme siirrettiin keväältä 28.8. pidettäväksi juhlaksi, niin koko koulun yhteisessä juhlahetkessä la 5.6. klo 10 youtube-kanavaltamme kajahtaa suoratoistona kevätfanfaari uusien ylioppilaittemme, opiskelijoittemme, opettajiemme ja kesän kunniaksi! Etäkevätjuhlahetken myötä haluamme toivottaa kaikille lämmintä, aurinkoista ja virkistävää kesää!

Kaustisen musiikkilukion etäkevätjuhlahetki suoratoistona la 5.6. klo 10