Kevään 2022 musikaali on Pekka Töpöhäntä

KAUSTISEN MUSIIKKILUKION KEVÄÄN MUSIKAALI TARJOAA ELÄMYKSIÄ KOKO PERHEELLE 

Kevään ajan Kaustisen kansantaiteenkeskuksen näyttämöllä käy jälleen tuttu kuhina. Kaustisen musiikkilukion opiskelijat valmistavat koko perheen musikaalia, joka tulee ensi-iltaan huhtikuun loppupuolella. Viime vuotiseen tapaan heitä ohjaa Tanja Kupiainen.  

Kyseessä on koko perheen musikaali Pekka Töpöhäntä, jossa seikkailee kirjoista tuttuja hahmoja kuten Pekka Töpöhäntä, Monni, Pilli ja Pulla sekä Maija Maitoparta. Tekstissä käsitellään erilaisuutta huumorin keinoin. Yleisö pääsee osallistumaan vuoden hauskimpiin Kissajuhliin, kannustamaan Kissojen Mestaruuskisoja ja mukaan Helsinkiin seikkailemaan.  

Gösta Knutssonin luoman hahmon kirjojen pohjalta näytelmän sovituksen on tehnyt Kurt Nuotio. Musiikin on säveltänyt jo vuosikymmeniä lastenmuusikkona toiminut Pentti Rasinkangas.  

Pekka Töpöhännän roolissa nähdään Miska Nikula, Monnina ilkeilee Onni Kivipelto, Pillinä ja Pullana Tuomas Piispanen ja Kirsikka Jatkola. Musikaalissa on mukana kaiken kaikkiaan 45 opiskelijaa, jotka kaikki nähdään myös näyttämöllä. Lisäksi opiskelijat  osallistuvat eri tiimien toimintaan: puvustustiimi, maskeeraustiimi, lavastustiimi, koreografitiimi ja tekniikkatiimi. Kaikkia näitä tarvitaan, jotta musikaaliympäristö saadaan rakennettua. Näyttämöharjoitusten lisäksi syyslukukaudella aloitettiin lavastusten suunnittelu ja tarpeiston kerääminen sekä  meikkien ja maskeerausten testaaminen.  

Pentti Rasinkankaan musiikki tuo lavalle monta varmasti jo entuudestaan tuttua sävelmää. Musiikkityylit vaihtelevat laidasta laitaan ja tunnelmat lauluissa ovat mukaansatempaavia, koskettavia ja välillä jopa jännittäviä. Musikaalin orkesterina toimii opiskelijoista koottu Rasmus Tammikin ohjaama 7-henkinen kokonpano, laulajat on valmentanut Mari Sillanpää. 

Viikon aikana esityksiä on yhteensä kahdeksan. Liput nyt myynnissä Lippu.fi sekä Lipputoimisto.