Jo perinteeksi muodostunut Musiikkilukion ilta tulee taas!

Musiikkilukion ilta on osa Kaustisen Kamarimusiikkiviikkoa. Konsertti toteutetaan suoratoistona musiikkilukion täysin uusitusta, upeasta PH Nordgren -salista. Ja mikäs sen osuvampi tapa, juurikin säveltäjä PH Nordgrenin aloitteesta Kaustisen Kamarimusiikkiviikko sai alkunsa vuonna 1979.

Ilta on täynnä musiikillista ilotulitusta erilaisten kokoonpanojen esittämänä. Tuttuun tapaan kuullaan myös opiskelijoiden omien sävellysten kantaesityksiä. Kamarimusiikkiviikolta striimataan myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertti perjantaina 4.2. Tällä kertaa muut kamarimusiikkiviikon konsertit on koronapandemiasta johtuen siirretty tulevan kevään ja syksyn viikonlopuille. Lisätietoja www.kamarimusiikkiviikko.net

Musiikkilukion ilta -konsertti katsottavissa koulun Youtube- kanavalta perjantaina 28.1.2022 klo 19 alkaen.