Tiimiorganisoitu lukio

Tavoite: Yhteisöllisyys, osallisuus, vaikuttavuus, toiminnallisuus ja tulevaisuuden taitojen oppiminen sekä musiikkilukion toiminta-ajatuksen toteuttaminen.

Tiimien perustaminen: Toiminnan tavoitteen perusteella opettaja ohjaa ja opiskelijat ilmoittautuvat oman aktiivisuuden perusteella tiimin jäseneksi vähintään lukuvuodeksi. Tiimiin voidaan myös kutsua uusia jäseniä lukuvuoden aikana.

Toimintasuunnitelma: Ohjaava tiimiopettaja laatii toimintasuunnitelman. Tiimi yhdessä hyväksyy toimintasuunnitelman lukuvuodeksi.

Toiminnan arviointi ja toimintakertomus: Lukuvuoden päättyessä tiimi laatii toimintakertomuksen ja arvioi lukuvuoden aikaisen toiminnan. Lukuvuoden päättyessä tiimi laatii uutta lukuvuotta varten suunnitelmat, jotka ohjaavat rehtorin uuden lukuvuoden suunnittelutyötä.

Resurssit: Tiimi sopii kokoontumisajankohdan ja kokoontumisten määrän. Opiskelijoille merkitään tiimityöstä työtodistus/kurssisuoritus lukuvuoden lopussa ohjaajan hyväksymän määrän mukaan. Ansioituneesta tiimityöskentelystä, esimerkiksi osallistuminen koulua edustavan kiertuebussin toimintaan, voidaan myöntää opintokompensaatiota 0,5 kurssia. Mahdollisen korvaavuuden saamiseksi opiskelijan osallistumisen tiimin toimintaan on oltava jatkuvaa ja aktiivista.

Musiikkilukion tiimit:

  • Päivänavaustiimi, ohjaava opettaja Kettu Maria. Tiimin tavoitteena on musiikkilukion päivänavausten sisältöjen suunnittelu jaksoilla 1-5. Päivänavausten vuorolistoihin sisällytetään myös seurakunnan edustajien ja muiden ulkopuolisten koulun toimintaa aktivoivien henkilöiden päivänavaukset. Tiimin työ ajoittuu jaksojen vaihtumiseen. Päivänavauksien vuorolistat tehdään rehtorin laatimien jaksosuunnitelmien pohjalle. Vastuu on ohjaavalla tiimiopettajalla.
  • Tiedotustiimi, ohjaava opettaja lukion tiedottaja Sillanpää Mari. Tiedotustiimi muodostaa koulun viestintä- ja julkaisutiimin. Tiedotustiimin rooli korostuu kevään musiikkiteatteriproduktion yhteydessä. Tiedotustiimi tiedottaa koulun toiminnasta ja tapahtumista koulun kotisivuilla, Facebookissa, Instagramissa ja paikallismediassa (Perhonjokilaakso-lehti, Keskipohjanmaa-lehti). Tiimin tavoitteena on myös tuottaa nettilehteä lukuvuoden aikaan (www.rakkaustinen.net).
  • Musiikki- ja tuotantotiimi, koordinaattorit Sillanpää Mari (laulu ja tiedotus), Tammik Rasmus (orkesteri), Aku-Petteri Pahkamäki (ohjaus), ja Salomaa-Uusitalo Ilona (talous). Tiedotusvastaavana toimii tiedotustiimi. Musiikki- ja tuotantotiimin tavoitteena on tuottaa musiikkiteatteriproduktio lukuvuoden aikana musiikkiteatterikurssin päätteeksi. Vanhempainyhdistys Musiikkilukion tuki ry. (käsiohjelma, näyttelijöiden evästys) on mukana tuotantotiimin toiminnassa. Tuotantotiimi kokoontuu tuotantoprosessiin merkittyinä aikoina arviointi- ja suunnittelukokouksiin (3-5 kertaa syksyllä, keväällä useammin).
  • Messu- ja esittelytiimi, ohjaava opettaja Mari Sillanpää. Tiimin tavoitteena on musiikkilukiotoiminnan esittely ja panostus opiskelijahankintaan. Tiimi koordinoi musiikkilukion esitemateriaalien uusimista. Messutiimi toimii kiinteässä yhteistyössä tiedotustiimin, musiikkitiimin ja johtoryhmän kanssa. Tiimi ideoi messuosastot yhteistyössä tiedotustiimin kanssa.
  • Kehittämistiimi, ohjaajina rehtori, johtoryhmä ja opiskelijakunnan hallitus. Tavoitteena on musiikkilukiotoiminnan kehittämistyön kokonaisvaltainen organisointi lukiostrategiaan perustuen.
  • Tekniikkatiimi, ohjaajana Rautiainen Juha-Matti. Tekniikkatiimi kehittää musiikkilukion teknistä ja fyysistä oppimisympäristöä lukion toiminta-ajatuksen ja tulevaisuuden haasteiden mukaisesti. Tiimi vastaa musiikkilukion tilaisuuksien ja tapahtumien teknisestä toteutuksesta, tallentamisesta sekä tallenteiden arkistoinnista. Tavoitteena on mallintaa tulevaisuuden oppimisympäristöä oppimista edistäväksi. Tekniikkatiimi ylläpitää lukion musiikkiteknologian oppimisympäristöä yhdessä rehtorin kanssa.
  • Kuvataidetiimi, ohjaajana Läntinen Minna. Kuvataidetiimi vastaa lukion oppimisympäristön esteettisyydestä ja järjestää lukuvuoden aikana opiskelijoiden taidenäyttelyitä. Kuvaamataidon opetuksessa kaikille lukiolaisille on varattu lukion budjetista tietty rahamäärä paperien, kynien ja maalien hankkimista varten. Sen lisäksi lukiolaiset maksavat pienen kurssirahan, jolla hankitaan kuvaamataidon tunneille lisämateriaaleja. Kyseessä on ”kuvispassi”-idea.
  • Luomalan Sirkka -tiimi, ohjaajina Jämsä Mika, Rauhala Hilkka ja Ojanen Ville. Tavoitteena on mahdollistaa musiikkilukiolaisten aktiivinen osallistuminen Kaustisen monipuoliseen kulttuurielämään. Yhteistyötä tehdään Kamarimusiikkiyhdistys ry:n, Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiikki ry:n, Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien (Pro Kaustinen ry), Näppärit ry:n, Kaustisen Nuorisoseuran ja Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Opiskelijoille mahdollistetaan osallistuminen tapahtumiin sisällöntuottajina, avustajina ja aktiivisina toimijoina. Samalla opiskelijat oppivat kulttuurituottamista. Tiimin painopiste on yhteistyössä musiikkilukion ja Kamarimusiikkiyhdistyksen kanssa (Kamarimusiikkiviikko).
  • Taiteiden yö -toimikunta, ohjaajana Haavisto Salla ja opiskelijat. Toimikunta vastaa lukion ohjelman koordinoinnista vuosittain lokakuun lopussa järjestettävää Taiteen päivä -tapahtumaa varten.
  • Isäntä ja emäntä, lukion isäntä ja emäntä valitaan 1. vuosikurssin oppilaiden keskuudesta. He muodostavat lukion ”airueen”.
  • Ensiapuryhmä, koordinaattorina terveydenhoitaja Kivinen Tiina. Ensiapuryhmä toimii tarvittaessa SPR:n apuna Taiteen päivä -tapahtumassa.
Tiedotustiimi lukuvuosi 2022-2023 vasemmalta oikealle Emil Lehtinen, Hilma Kangas, Iiris Viitanen, Jarkko Korpi, ohjaava opettaja Mari Sillanpää ja Kasperi Järvenpää