Freijan konsertti

2011/05/10 - Korvienpuhdistusmusiikkia jokaiselle

Ensi tiistaina musiikkilukiolaiset voivat irrottautua hetkeksi koulurutiineista, istahtaa Kansantaiteenkeskuksen mukaviin istuimiin ja antaa Freijan vaivattomalle soitannalle ja puhtaalle laululle tilaisuuden virrata tajuntaansa. Maija Karhinen-Ilon lempeänkaunis ääni, yhtyeen vivahteikas stemmalaulu, letkeä soitanta ja raikkaat sovitukset puhdistavat jokaisen mieltä - ja korvia.

Freijan musiikki on tuttua, mutta tuoretta

Freija on neljän nykykansanmuusikon yhtye, joka tulkitsee suomalaisia kansanlauluja ja -sävelmiä raikkaasti, tunteella ja svengillä. Yhtyeen musiikki pohjautuu perinteeseen ja tuttuun suomalaiseen melodiikkaan, mutta sovituksissa haetaan omaa ilmaisua ja tuoreita sävyjä.

Freija-yhtye julkaisi ensimmäisen oman kansanlauluihin pohjautuvan levynsä Lempilauluja keväällä 2006. Alusta asti yhtyeen musiikillinen ydin on ollut kansanlaulujen esittäminen omalla tyylillä ja soundilla. Muusikoiden saumaton yhteistyö kuuluu pehmeässä ja svengaavassa soitannassa sekä hivelevässä stemmalaulussa.

Freijan sointi on tullut tutuksi myös useissa lapsiperheissä, sillä yhtyettä voi kuulla levyillä Kiekkumaralla – kansanlauluja lapsille, Karvakorvan laulupurkki sekä Piilometsän säveliä. Kaustisella yhtye esiintyykin myös alakoululaisille suunnatussa konsertissa päivällä.

Uusi levy ilmestyy nyt!

Kaustisen-konsertin yhteydessä julkaistaan Freijan toinen oma albumi SydänJuurilla. Se jatkaa Lempilaulujen viitoittamalla tiellä: musiikki pohjautuu perinteeseen ja kaataa muureja porautuen aina sydänjuuriin asti. Albumin raidat muodostavat tummasävyisen kokonaisuuden, jossa keskeisinä teemoina ovat petos ja elämän epäreiluus. Asioita käsitellään kuitenkin kansanlaulun tapaan runollisesti tai vinosti hymyillen. Levyllä kansanlaulun ja iskelmän raja on häilyvä. Perinneaarteet, suomalaiset ikivihreät ja omat sävelmät sulautuvat kokonaisuudeksi yhdessä musisoiden sovitettuina.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla viimeksi pari vuotta sitten esiintyneessä Freija-yhtyeessä musisoivat Arto Anttila (kontrabasso, sopraanosaksofoni, laulu), Maija Karhinen-Ilo (laulu, haitarit, nokkahuilut, syliharppu), Matti Laitinen (kielisoittimet, lyömäsoittimet, laulu) ja Lassi Logrén (jousisoittimet, laulu).

Freija Kansantaiteenkeskuksessa tiistaina 17.5.2011 klo 19. Konsertin järjestää Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry. Musiikkilukio osallistuu konsertin kustannuksiin. Musiikkilukion opiskelijat ilmaiseksi!