|
Väittelyhanke huipentuu kilpailuun
|
|
2012/01/09 - Sokrates-väittelykilpailun teemana on Kauneus Kaustisen musiikkilukio on mukana Nuorten Voiman Liiton väittelyhankkeessa, joka huipentuu Nuorten filosofiatapahtuman yhteydessä järjestettävässä Sokrates-väittelykilpailussa Helsingissä 13.-14.1.2012. Musiikkilukiosta kilpailumatkalle lähtevät toisen vuosikurssin opiskelijat Anna Airola, Annika Nevanpää, Irene Peltoniemi ja Kristiina Poranen sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Heleena Kivioja. Kaustisen musiikkilukio on ollut tänä lukuvuotena mukana Nuorten Voiman Liiton väittelyhankkeessa, jonka kouluttajina kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Teemu Manninen perehdyttivät äidinkielen ryhmää väittelytaitoihin. Lukiolaisille suunnattu kilpailu on osa jokavuotista Nuorten filosofiatapahtumaa, jonka osalllistujat pääsevät kuulemaan mielenkiintoisia alustuksia ja keskutelemaan filosofisissa teehetkissä. Puhujina on filosofien ohella tällä kertaa lähinnä taiteen edustajia sekä muun muassa kaksi presidenttiehdokasta: Paavot Arhinmäki ja Väyrynen. Tämän vuoden kisan arvioinnissa painottuvat argumentointi ja retoriikka. Kauneus-teemaan liittyviä aiheita ovat esimerkiksi "Kauneusleikkauksissa ei ole mitään pahaa", "Kauneus on katsojan silmässä" ja "Kauneus on poliittista". Lisätietoja
|