2011/05/24 - Onnistunut hankereissu Turkkiin

Neljä opiskelijaa ja kolme opettajaa Kaustisen musiikkilukiosta osallistui musiikkilukioiden tapaamiseen Ankarassa Turkissa 2.-6. toukokuuta. Tapaaminen oli osa vuosina 2010-2012 toteutettavaa Comenius-hanketta, jolla on juhlallinen nimi: "Kansalliset musiikkitraditiot eurooppalaisessa kulttuuriperinnössä yhteisesti kokien".

Olimme Ankarassa kolme päivää, joiden aikana oli ohjelmaa runsaasti aamusta iltaan, mutta ei kuitenkaan liian tiiviisti. Kahtena ensimmäisenä päivänä ohjelma oli keskitetty isäntäkoulullemme, kolmantena päivänä oli sitten nähtävyyksien vuoro.

Erityisen merkillepantavaa oli turkkilaisten sydämellinen vieraanvaraisuus. Meistä oltiin kiinnostuneita missä liikuimmekin. Pienetkin koululaiset juttelivat innokkaasti käyttäen rohkeasti vielä vähäistäkin englannin kielen taitoaan.

Opiskelijaryhmämme suoriutui hyvin esiintymisissään, niin englanniksi pitämissään ohjelmistomme esittelyissä kuin itse konsertissakin. Konserttiohjelmamme erottui edukseen monipuolisuudessaan, ja kantele herätti erityisesti huomiota. Yleisön joukossa oli myös Suomen Ankaran-suurlähetystön kulttuuriattasea, jolta saimme hyvin hyvää palautetta.

Oli hyvä, että tapasimme Ankarassa muista projektikouluista samat opettajat, joihin tutustuimme jo Vilnassa. Tulimme näin paremmin tutuiksi keskenämme, mikä auttaa yhteistyötä eteenpäin.

Ankarassa oli järjestetty erityisen hyvin projektiin osallistuvien opiskelijoiden ryhmäytyminen jo ensimmäisenä päivänä. Yhteistyötä tuki myös työpaja, jossa opiskelijat pääsivät tutustumaan turkkilaiseen kansanmusiikkiin yhdessä soittaen.

Kaisu Nikula

Välähdyksiä matkaohjelmasta

Maanantaiaamuna lähdimme kohti Kruunupyyn lentokenttää, kulkureittinä Helsinki-München-Ankara. Osa opiskelijoista oli ensimmäistä kertaa lentokoneessa, ja koomista olikin, että takaisin palattuamme saatoimme sanoa lentäneemme jo kuudesti.

Olimme sopineet ostavamme Helsingistä isäntäperheillemme jotain suomalaista tuliaisiksi, joten helppoina ja varmoina vaihtoehtoina mukaan tarttuivat paketit Fazerin sinistä ja Suomi-suklaata.

Samalla lennolla Ankaraan kanssamme tulivat osanottajat Vilnasta, ja perillä Ankaran lentokentällä saimme ensimmäiset maistiaiset turkkilaisten tavoista. Vastassa meitä oli Ankaran koulun Comenius-hankkeen järjestäjä ja kitaransoiton opettaja, jotka puhuivat paljon – eivätkä välttämättä englantia – ja yrittivät järjestää meitä lentokentältä opettajien hotellille. Joillain epäusko heräili siihen, pääsisimmekö sen yön aikana perille, mutta turkkilaisille kaikki oli ”no problem”.

Viimein kuitenkin hotellilla opiskelijat tapasivat isäntäperheensä, ja kaikki hajaantuivat eri suuntiin. Perheiden kotiin ajaessamme turkkilaiset kysyivät ensimmäiseksi oleelliset asiat, kuten vanhempien ammatit ja olemmeko aikeissa mennä opiskelemaan yliopistoon. Muutamalla sanalla englantia oli ymmärrettävä, että kun saapuisimme perille ”my mom, very much, food”. Nukkumaan mentiin siis viitisentoista tunnin matkustamisen jälkeen täysin vatsoin, ja muutaman päivän keltaisen ja ruskean ruuan riemuvoitto oli alkanut.

Josefiiina Pajunen

Jo ensimmäisistä päivistä lähtien tulimme huomaamaan, että turkkilaiset ovat hyvin kiireettömiä ihmisiä. Aikataulun venymiseen oli hieman tottumista kun ohjelmat alkoivat aina myöhässä. Useimmiten väkeä alkoi virrata vasta hiljalleen paikalle, kun kello oli jo piikissä.

Tiistaina aamupäivällä tutustuimme muihin Comenius-ryhmäläisiin ja harjoittelimme seuraavan päivän konserttia varten.

Päivällä meille oli järjestetty tervetuliaisjuhla. Pitkään pöytään oli katettu perinteisiä turkkilaisia ruokia. Saimme paljon uusia makuelämyksiä! Lopuksi saimme vielä jokainen hiukan kukkia mukaan.

Iltapäivällä tutustuimme turkkilaiseen musiikkiin yhdessä muiden nuorten kanssa. Saimme kuulla turkkilaisten nuorten musisointia ja soittaa myös itse, ja taidettiinpa siinä muutama tanssiaskelkin ottaa. Soittaessa huomasimme, kuinka vaikea on laskea viiteen! Harmiksemme yhteissoitto loppui aika lyhyeen.

Myöhemmin päivällä koulun kuoro, orkesteri ja kansantanssiryhmä tarjosivat meille hienon ja elämyksellisen konsertin. Konserttien aikana turkkilaiset nuoret tanssivat ympäri salia, napsuttelivat sormiaan ja elivät musiikin mukana äänekkäästi. Se tuntui hassulta vaikkakin hauskalta, sillä Suomessa tavat ovat hiukan toiset.

Illalla, kun "koulupäivä" loppui, vietimme aikaa nuorten kanssa. Kävimme mm. hyvin suuressa paikallisessa kauppakeskuksessa. Tiemme vei kuitenkin pian viereiseen kuppilaan, ja ostokset jäivät tekemättä. Se jäi hiukan harmittamaan, sillä hinnat olivat kaupoissa edullisempia kuin Suomessa. Ihmettelimme ravintolassa turkkilaisten ystävällisyyttä, sillä he maksoivat kaiken ja olivat tarjoamassa jatkuvasti jotain!

Meistä pidettiin hyvää huolta, ,ja siksi olikin turvallinen olo nukahtaa sänkyyn myöhään illalla omissa perheissä.

Satu Valkama

Keskiviikkoaamuna menimme taas koululle. Kaikilla oli varmasti jonkin verran perhosia vatsassa, koska tänään olivat vuorossa esittelyt ja konsertti. Aamulla harjoittelimme hieman esitelmiä ja testasimme äänentoistoa. Ennen ruokailua pidimme esitelmämme, jotka olimme valmistaneet yhdessä tai erikseen. Kerroimme säveltäjistä, ja Satu esitteli kanteletta, mikä kiinnosti turkkilaisia todella paljon!

Ruoan jälkeen saimme mennä harjoittelemaan kappaleitamme illan esitystä varten. Ennen konserttia ehdimme istua hetken pihalla ja nauttia auringosta. Sen jälkeen olikin mukava lähteä soittamaan.

Konsertti alkoi myöhässä, mutta onneksi olimme jo tottuneet siihen. Konsertissa oli paljon hyviä soittajia, ja oli mahtavaa kuulla minkälaista musiikkia muissa maissa soitetaan. Jälkeenpäin Suomen Ankaran-lähetystön kulttuuriattasea tuli juttelemaan meille ja kiitteli kovasti soittoamme. Konsertin ja turkkilaisten ystäviemme tarjoaman maittavan pizzan jälkeen oli mukava lähteä nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Julia Suihkola

Torstaipäivä Ankarassa oli varattu nähtävyyksiin tutustumiselle. Aamulla lähdimme opettajaporukalla kävellen Atatürkin mausoleumille, joka sijaitsi aivan lähellä hotelliamme. Tapaaminen muun joukon kanssa oli sovittu alueen pääportille, johon lähes kaikki isäntäperheidensä tahi julkisten kulkuvälineiden kyyditseminä saapuivatkin ajoissa. Jälleen kerran totesimme maan tavan tulkita kellonaikoja… Ilman stressiä, tietenkin.

1953 valmistunut mausoleumi eli Anitkabir on rakennettu kunnioittamaan 1938 kuolleen ”turkkilaisten isän”, itsenäisyystaistelun johtaja ja kansallissankari Atatürkin muistoa ja on Ankaran ehkä kuuluisin nähtävyys. Rakennuksessa on yhdistelty eri aikakausien arkkitehtuurityylejä. Museoissa esiteltiin Turkin sotahistoriaa ja Atatürkin jäämistöä taisteluvarustuksesta hammasharjaan - olipa näytteille asetettu myös täytetty koira.

Turkissa pidetään huolta siitä, ettei kenellekään jää epäselväksi, kuka Atatürk oli. Valistus aloitetaan jo varhain tuomalla lapset tutustumaan Anitkabiriin.

Lounaan söimme hotellissa seuranamme ankaralaisen Comenius-koulun opiskelijoita, jotka pitivät seuraa ja keskustelivat vieraidensa kanssa. Tässä kohtaa totesimme taas, että kuuluisa ”Turkish hospitality” on maineensa veroinen. Toisaalta, opiskelijoilla oli projektiviikko meneillään, joten oppitunteja heillä ei ollut ja aikaa jäi ehkä sen takia vieraiden viihdyttämiseen.

Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan museoon, joka esitteli anatolialaista kulttuuria. Vilkuilimme läpi muinaiset ruukunpalaset ja saviastiat, jonka jälkeen tutustuimme vanhaan kaupunkiin; siellä jäi aikaa myös shoppailuun. Putiikeissa myytiin mm. käsitöitä, kuparia, keramiikkaa ja koruja sekä säkeittäin mausteita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Antiikkia ja kivoja vanhoja huonekaluja oli myös tarjolla. Päätin, että seuraavalla kerralla lähden Ankaraan pakettiautolla. Ostamatta jäi nimittäin myös lapsille mitoitettu ihka oikea uddluuttu - ilman kovaa koteloa en uskaltanut sitä mukaani ottaa.

Opettajaporukka kokousti teekupillisen ääressä aiheenaan seuraava Comenius-tapaaminen ensi syksynä Kaustisella.

Vanhasta kaupungista lähdimme syömään. Tällä kertaa tarjolla oli perinteistä turkkilaista kebappia; lautasella oli kerros leipää, jonka päällä oli lihaa. Kastikkeeksi tuotiin tomaattisoosin lisäksi vielä sulatettua voita. Jälkiruuaksi saimme valita kolmesta eri vaihtoehdosta; jäi kuitenkin epäselväksi, mitä herkut sisälsivät, vaikka sitä kyllä koitimme kysellä. Vastaus kuului aina: ”This is a traditional Turkish… ” ja sitten loppuivatkin sanat kesken. Mutta perinteisiä turkkilaisia ruokia ja jälkiruokia meille siis pääasiassa tarjoiltiin.

Päivällisen jälkeen kuuntelimme vielä Presidential Symphony Orchestran konsertin: Mozartin viulukonsertto no 1, Martinun oboekonsertto ja Dvorakin Sinfonia Uudesta maailmasta oli hieno kokonaisuus sikäläisinkin voimin esitettynä.

Konsertin jälkeen oli aika hyvästellä ankaralaiset, saksalaiset ja liettualaiset ystävämme. Opiskelijat häipyivät isäntäperheidensä luo ja opettajat hotelliin nukkumaan hetkeksi ennen aamuyön aikaista herätystä; lentokenttäbussissa oli oltava klo 3.00. Kaikki ehtivät ajoissa bussiin enemmän tai vähemmän levänneinä; tosin Julia ja Satu olikin yllättäen viety aivan toiseen osoitteeseen nukkumaan, mihin alun perin oli ollut tarkoitus. Tässä vaiheessa matkaa tytöt olivat kuitenkin jo tottuneet tämän kaltaisiin pieniin muutoksiin eivätkä olleet asiasta moksiskaan, vaikka ehtivätkin ummistaa silmänsä vain puoleksi tunniksi.

Perjantaiaamuna olimme kentällä hyvissä ajoin ja lennolla Ankarasta Müncheniin kerkesimme myös nukkua. Lentokenttien vilinässä Satun punainen kantelekotelo keräsi katseet, ja turvatarkastuksissa kyseltiin usein, mikä tämä outo soitin oli. Kaikki soittimet ja matkatavarat saatiin kunnialla perille Suomeen, ja mikä tärkeintä, myös ryhmämme jäsenet.

Matkamme Ankaraan oli onnistunut, hyvine ja vähemmän hyvine kokemuksineen. Saimme paljon uusia ystäviä, joista osan tapaamme jo syksyllä uudestaan. Matkailu avartaa!

Siiri Virkkala

Kuvat: Kaisu Nikula

Taustaa

Elinikäisen oppimisen–ohjelman (LLP) kansallinen toimisto, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO myönsi Kaustisen musiikkilukiolle Euroopan unionin LLP/Comenius -ohjelman tuen kaudelle 1.8.2010-31.7.2012.

Hankkeen tavoitteena on muun muassa tutustuttaa opiskelijoita eurooppalaiseen konserttimusiikkiin, vahvistaa opiskelijoiden kulttuurista muistia sekä edistää kulttuurienvälistä vuorovaikutusta ja sosiaalista osaamista esimerkiksi kamarimusiikin tekemisen kautta.

Kaustisen musiikkilukion ohella hankkeessa ovat mukana Schloss Belvedere -lukio Weimarissa Saksassa sekä musiikkilukiot Vilnassa Liettuassa ja Ankarassa Turkissa. Hankkeeseen kuuluu neljä taapaamista.

Hankkeen kannalta tärkeää on teemallinen jatkuvuus: kunkin maan oma kulttuuri lähtökohtana ja aihetta syventäen. Matkan sisällön suunnittelu perustui hankkeen tavoitteisiin. Jokaisen maan edustajat olivat valmistaneet suulliset esitykset oman maansa musiikkikulttuurista ja yhteiskonsertissa esitettävistä teoksista. Kaustisen musiikkilukion erityisteemana oli tällä kertaa kansallissoitin kantele.

Tavoitteena oli kaikilta osin aktiivinen yhteistyö. Nuoret majoittuivat perheissä ja saivat näin konkreettisen kosketuksen paikalliseen elämänmuotoon. Perheet olivat innokkaasti mukana projektiin liittyvissä tilaisuuksissa. Vieraanvaraisuus ja sosiaalisuus olivat positiivisia kokemuksia. Turkissa vallitsi leppoisa ilmapiiri, ja paikallisilla oli aikaa vieraille.

Ankaran musiikkilukio on kooltaan Kaustisen musiikkilukion kokoinen, noin 160 opiskelijaa. Koulussa on kaksi osastoa: musiikki ja kuvataide. Tapaamisesta oli tehty isännöivässä musiikkilukiossa koko koulun projekti. Konsertit, työpajat ja museokäynnit kuuluivat myös paikallisten opiskelijoiden ja opettajien ohjelmaan, ja niinpä emme päässeet vierailemaan tavallisilla musiikin oppitunneilla. Kuvataideopetusta pääsimme sentään seuraamaan ja saimme tutustua myös esillä olleeseen näyttelyyn.

Seuraava tapaaminen on lokakuussa Kaustisella. Suomessa hankekumppanit haluavat tutustua suomalaiseen koulujärjestelmään, Suomen historiaan ja kulttuuriin. Kaustisella soitetaan yhdessä kansanmusiikkia ja tutustutaan kansantanssiharrastukseen. Opiskelijavieraat asuvat Kaustisella perhemajoituksessa.

Comenius-hankkeen positiivisia asioita ovat jatkuvuus, monipuolinen osallistujamaiden kulttuuriin tutustuminen sekä opiskelijoiden osallistuminen yhdessä opettajien kanssa.

Tapaamisen kesto on aina yksi työviikko ja siihen kuuluu paikallisen koulun oppimisympäristöön, opiskelijoihin ja opettajiin tutustuminen, kunkin maan valmisteltu esitys yhteisessä konsertissa sekä isäntämaan järjestämä yhteismusisointi.

Taina Lehtonen