|
Rocky Horror Show ensi-iltaan
|
|
2011/04/06 - Kepeää ja syvällistä
Kansantaiteenkeskuksessa käy kiihkeä kuhina, kun Kaustisen musiikkilukion tämänvuotisen musikaalin viimeiset valmistelut ovat käynnissä. Ensi-iltaviikon alussa opiskelijat ovat vielä aamupäivät koulussa, mutta loppuviikko on omistettu kokonaan musiikkiteatterille. Vuorokauden tunnit ovat tehokkaassa käytössä, kun opiskelijat kokoavat palapeliä; jokaisen tekijän pitää tietää täsmälleen, missä olla ja mitä tehdä milloinkin, jokaisen äänen pitää kuulua oikeaan aikaan, jokaisen valon räpsähtää oikeassa paikassa, jokaisen osasen pitää loksahtaa kohdalleen ja ajoituksen olla oikea, niin lavalla kuin kulisseissakin. Jokaisella on vastuu omasta osuudestaan suuressa kokonaisuudessa, ja jokainen on yhtä tärkeä. Lauantaina ensimmäisen esityksensä saavassa tarinassahan viaton nuoripari, Brad (Ville Niemelä) ja Janet (Josefiina Pajunen) eksyy hämäräperäisessä linnassa pidettäviin outoihin menoihin. Keskeinen hahmo on ulkoavaruudesta maan pinnalle tupsahtanut Frank N. Furter (Samuli Ala-Lahti), joka koettaa rakentaa kauhuhahmojen avustuksella itselleen täydellistä rakastajaa. Muita omalaatuisia hahmoja kaikkiaan kahdeksan kertaa esitettävässä musikaalissa ovat Riff-Raff (Markus Kunelius), Tohtori Everett Scott (Kalle Saarinen), Rocky (Toni Keskinen), Magenta (Heta Sammalisto) ja Columbia (Hanna Koota) sekä Eddie (Tuomo Leppiniemi). Fredi Tammelan ohjauksessa ehkä näennäisesti kepeä kauhukomedia Rocky Horror Show omituisine hahmoineen ja rock-irrotteluineen tuo katsojalle syvällistä pohdittavaa. Teemoja ovat esimerkiksi nuoreen ulkopuolelta kohdistuvat paineet ja odotukset, itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, erilaisuuden sietäminen, suvaitsevaisuus ja rakkaus. Teoksen musiikki on reipasta rockia tarttuvine melodioineen ja antaa mahdollisuuden irrotteluun sekä bändille, laulajille että tanssijoille - ja yleisölle. Fredi Tammelan mukaan musiikiteatterin tekemisestä 95 % on kovaa ja sinnikästä työtä ja vain 5 % säihkymistä lavalla. Lauantaina 9.4. ensi-illassa puurtaminen palkitaan. Hilkka Rauhala The Rocky Horror Show Ohjaus: Fredi Tammela Rooleissa Janet Weiss: Josefiina Pajunen Kertojat: Salla-Maria Kola, Anne-Mari Kantola, Hanna-Mari Suojanen, Emmi Parhiala, Juho Kauppinen Paikannäyttäjät: Juuli Kärkinen, Jenni Lalli, Karoliina Alanko, Heidi Lampela Muissa rooleissa: Aleksi Ala-Korpi, Aino Hirvilammi, Mari Humalajoki, Noora Johansson, Hanna-Leena Lassila, Roosa-Maria Purola, Miika-Markus Salo, Jenni Teirikangas, Jenni Keränen, Sini Annala, Saija Varila, Piia Vehniäinen, Susanna Heinola, Alisa Järvelä, Laura Penttilä, Annina Pihlajamaa, Wille Suomalainen, Eino Kolppanen, Niko Laukkonen, Antti Mäntylä, Maria Nikula, Ellinoora Takala, Nita Jalopaasi, Oskar Tunderberg, Niiles West, Miia Saari, Iida Äijälä, Laila Heikkilä, Tuomas Hietala, Linda Hietamäki, Tuuli Jaakonaho, Hanna Kattilakoski, Daalia Kontio, Noora Munkki, Annika Nevanpää, Laura Orava, Irene Peltoniemi, Laura Petäjä, Sanna Piilonen, Petra Rajalahti, Anette Roukala, Jenni Sahi, Essi Valo, Sofia Vanha-Patokoski, Henna Back, Sanna Arvola, Suvi Collin, Pinja Varila, Anna Airola, Jere Kivijakola, Minna Hautaniemi Bändi Kapellimestari, sähkökitara: Sami Melasalmi Tutorit Bändi: Rasmus Tammik
|