Ylioppilas Hanna-Mari Suojasen puhe 2.6.2012
2012/06/08 - Arvoisa juhlaväki: rehtori, opettajat, vanhemmat, koulutoverit ja erityisesti me onnelliset ylioppilaat.
Tänään saamme virallisesti kovan työmme päätökseen, mutta pelkästään ansaittu valkolakki ei tee ylioppilaaksi. Siinä on vasta kuoret. Olemme ylioppilaan näköisiä, mutta todellisuudessa sisäiset asiat tekevät ylioppilaaksi. Ei riitä että olemme lukeneet vain tutkintoa varten. Kuten latinankielinen sanonta kuuluu: non scholae, sed vitae discimus -ei koulua, vaan elämää varten. Olemme tässä häviävän pienessä aikaperiodissa - uskokaa tai älkää, kasvaneet lähes aikuisiksi. Nyt kolmen vuoden viimeisten hetkien koittaessa olemme punninneet ja muistelleet mennyttä ja ymmärtäneet minkälaisen voimavaran ja valttikortin olemme itsellemme tällä koulutuksella saavuttaneet. Vaikka ylioppilaaksi tulo on tavoite, kirjoitukset ja tämä päivä ovat vain pieni osa koettua matkaa.
Joillakin meistä tulevaisuuden suunnitelmat ovat ehkä olleet selkeät jo lukioon tultaessa, joillekin juuri lukioaika on tarjonnut aikaa pohtia, mitä elämältään haluaa. Kenties joillakin meistä ei ole vielä hajuakaan minkä polun valitsee, eikä se haittaa, koska Kaustisella on kaksi puolta: musiikkilukio ja täysipäiväinen- sekä tehokas elämänkoulu. Kaustisella olo on muovannut jokaisen minuutta ja muokannut ihmistä. Muutkin ihmiset ovat huomanneet muutokset. Avoimuus, itseluottamus, rohkeus esiintymisiin ja mielipiteisiin ja monet muut ominaisuudet ovat vallanneet musiikkilukiolaiset.
Jo ensimmäisellä tutustumiskäynnillä kodikkuus ja viihtyvyys välittyivät. Huomasin että kaikista pidetään huolta ja kaikkia tuetaan. Oli outoa mutta samalla aivan ihanaa, kun tuntemattomat ihmiset tervehtivät käytävällä tai koulun pihalla vastaan tullessaan. Minua ei oltu edes vielä hyväksytty opiskelemaan kouluun, mutta silti tunsin olevani samaa porukkaa. Tiesin jo silloin, että tämä jos mikä on minun paikkani.Ilmassa on haikeutta kun ystävät ja kaverit jättävät hyvästejä toisilleen hajaantuessaan erilleen ja ympäri maailmaa, mutta samalla haluamme jatkaa elämää. Musiikkilukiossa oppilailta on vaadittu paljon, mutta vain siksi että opettajat näkevät potentiaalimme ja usein he tietävät jopa paremmin kuin me itse mihin pystymme. Opettajista on tullut ystäviä ja he ovat kiinnostuneita oppilaidensa hyvinvoinnista. He myös ymmärtävät ja kannustavat. Omasta puolestani haluan erityisesti kiittää Hilkka Rauhalaa. Olet inspiroinut, naurattanut, kehittänyt ja rohkaissut minua. Suuri kiitos korvaamattomista neuvoistasi ja ystävyydestäsi. Olet - ja tulet olemaan - esikuva, jota kunnioitan hyvin paljon. Haluan kiittää myös Heleena Kiviojaa, jota en ehkä tule unohtamaan koskaan. Olet yksi vaativimmista opettajista ja vaikka välillä on tuntunut etten jaksa rustata taas uutta esseetä tai tehtävää, niin antamiesi tehtävien hyöty näkyi ja siitä saan olla kiitollinen. Sinua tulee ikävä, mutta onneksi kasvosi tulevat välillä kummittelemaan uniini huutaen, ”KLISEE, KLISEE”.
Haluaisin kiittää meidän kaikkien puolesta rehtoria, opettajia ja koulumme muuta henkilökuntaa näistä kolmesta vuodesta. Erityisen lämpimät kiitokset tutoreillemme, Jukalle ja Samuelille, heidän kärsivällisyydestään kanssamme. Kaunis kiitos myös perheillemme tuesta ja jaksamisesta. Haluan myös kiittää ystäviäni ja koulukavereitani monista mukavista hetkistä, jotka tulevat säilymään muistoissani elämäni huippuhetkinä.
Tänään on lupa unohtaa hetkeksi huominen ja nauttia tästä ansaitusta juhlapäivästä. Uskon että yksikään meistä, jotka tänään täällä painoivat lakin päähänsä, eivät kadu valintaansa jonka tekivät kolme vuotta sitten. Koulusta ja koulun hengestä kertoo paljon se, että vuosi vuoden jälkeen musiikkilukiolaiset kertovat ylpeänä käyvänsä Kaustisen musiikkilukiota. Koulun yhteishenki on omaa luokkaansa ja opiskelijat ovat omia persoonia ja yksilöitä, eivät vain kasvotonta massaa. Toivonkin että te – ensimmäinen ja toinen vuosikurssi - muistaisitte kuinka ainutlaatuisia ja arvokkaita olette. Pyrkikää säilyttämään tämä sama loisto ja ilmapiiri, joka jää taaksemme.
Tänä päivänä saamme syystäkin olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme ja muistella koettuja hetkiä. Jokainen oppilaskunnanhuoneessa käytetty vapaatunti, telkkiksen katolla nauretut hetket, ruokalan synttärilaulut ja saunaillat eivät ole olleet turhia. Voisin jauhaa Kaustisen taikuudesta ja ihanuudesta tunteja, mutta en aio tehdä sitä, koska Kaustisen ymmärtää vain jos sen itse kokee.
Vaikka ylistänkin kouluamme, niin ei tämä helppoa ole ollut. Jokainen tätä samettiunelmaa kantava voi varmasti vahvistaa kuluttaneensa tunteja puupintaa sekä koulussa että kotona päntäten ja soittaen, sekä joutunut tekemään vaikeita päätöksiä koulun ja vapaa-ajan välillä. Nyt en mene vannomaan, mutta sanoisin, että jokainen meistä on ainakin muutaman kerran valinnut aikaisen kotiinlähdön perjantain iltapäivätunnin sijaan tai skipannut aamutunnit. Maantiedon kurssiltani tuskin muistan mitään parin vuoden päästä, jos nytkään. Mutta vaikka emme muistaisi mitään maista ja mannuista, kuluneet lukiovuodet ovat tuoneet mukanaan kaikkea muutakin. Olemme kehittyneet ihmisinä. Olemme totuttautuneet noudattamaan sovittuja aikatauluja ja viemään asiat loppuun, vaikka olisimmekin joutuneet käymään saman fysiikan kurssin lukuisia kertoja uudestaan. Olemme oppineet kantamaan vastuuta. Tiedän että pärjäämme elämässä, mitä ikinä se mukanaan tuokaan. Harmi vaan, että kaiken tämän jälkeen edes Elisa ei voi enää uhata lopettavansa tätä koulua kesken. Voin hyvillä mielin todeta, että meidän joukossamme on sellaista persoonallisuutta, että jos jotkut elämässä tulevat menestymään niin me- jokainen omassa lajissaan. Toivotan meille kaikille loistavaa tulevaisuutta ja toivon, että meillä kaikilla riittää uskoa itseemme lähteä tavoittelemaan sitä, mistä unelmoimme. Kiitos.
Hanna-Mari Suojanen 2.6.2012
