Musiikin historiaa käytännössä

2012/05/10 - Kevään kamarimusiikkikimara

Tiistaina Kaustisen musiikkilukion klassisen musiikin opiskelijat muodostavat erilaisia kokoonpanoja ja soittavat konsertillisen kamarimusiikkia.

Soittotunneilla käynti ja harjoittelu voisi olla yksinäistä ja puuduttavaakin puuhaa, ellei olisi mahdollisuus soittaa yhdessä toisten kanssa. Klassinen musiikkikirjallisuus tarjoaa monenlaisia yhdistelymahdollisuuksia, ja musiikkilukiossa löytyy eri soitinten taitajia, joiden kanssa lyöttäytyä yhteen. Yhteissoitto on myös hyvin kehittävää, sillä se opettaa kuuntelemaan, reagoimaan ja tulkitsemaan teoksia yhdessä. Vastuuta ja täsmällisyyttäkin se vaatii.

Tämän kevään kamarimusiikkikimarassa on tarjolla katsaus musiikin historiaan: ohjelmassa on ainakin barokkia, wieniläisklassismia, romanttista ja nykymusiikkia.

Mukana on osia kahdesta eri konsertosta kahdelle viululle. Iina Harjua ja Pinja Varila soittavat kaksi osaa Antonio Vivaldin (1678-1741) konsertosta a-molli, ja J.S. Bachin (1685-1750) kaksoisviulukonserton d-molli vauhdikkaan Vivace-osan solisteina ovat Rebekka Ahvenlampi ja Mira Teirikangas.

Niin ikään 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa toimi Arcangelo Corelli, jonka Triosonaatin G-duuri esittävät Teresa Keskisipilä, viulu, Emmi Klemola, viulu, Irene Peltoniemi, sello ja Hanna Kattilakoski, piano.

Tiina Mäen, viulu, Siiri Virkkalan, alttoviulu, ja Otto-Aaron Takalan, sello, tulkitsema Franz Schubertin (1797-1828) Jousitrio B-duuri vie kuulijat seuraavalle vuosisadalle.

Kamarimusiikkikimarassa ovat edustettuina myös kaksi suomalaista kansallisromanttista säveltäjää. Toivo Kuula (1883-1918) sovitti sellolle ja pianolle eteläpohjalaisen kansanlaulun "Tuuli se taivutti koivunlarvan", jossa Otto-Aaron Takalan kanssa soittaa Noora Känsäkangas, piano, ja Eteläpohjalaisen kansantanssin, jossa mukaan tulee Jenni Sahi, huilu. Jenni soittaa myös Heino Kasken (1885-1957) kappaleen Air Nooran kanssa.

Kolmikko esitti samaa ohjelmistoa hiljattain Comenius-tapaamisessa Weimarissa. Samassa tapahtumassa Otto-Aaron ja Noora esittivät myös oman aikamme musiikkia: Einojuhani Rautavaaran (s. 1928) Preludin ja fuugan nimestä EinAr EnGlunD vuodelta 1955.

Teksti: Hilkka Rauhala