Vaihtarin kannattaa olla utelias
2012/05/04 - Lauran erilainen vuosi USA:ssa
Luin ykkösen syksyllä lehdestä, että Rotary-nuorisovaihto ottaa joka vuosi yhden vaihto-oppilaan Kokkolasta. Olin aina halunnut elää ulkomailla, en pelkästään matkustaa. Olin kuitenkin luullut, että vaihto-oppilaaksi ryhtyminen olisi liian kallista. Lehtijutusta selvisi, ettei hinta ollutkaan liian korkea.
Ensin halusin mennä Etelä-Amerikkaan tai Ranskaan. Päätin lopulta kuitenkin mennä sellaiseen maahan, jossa puhutaan englantia, jotta voisin vahvistaa englannin taitojani. Niin päädyin Yhdysvaltoihin.
Vaihtarina olo on tuntunut uiskentelemiselta virran mukana; koko ajan on ollut leppoinen olotila, eikä mistään ole tarvinnut oikeastaan stressata. Tietenkin vuoteen kuuluu myös paljon oppimista. Olen kuitenkin voinut valita koulussa kivoja kursseja: orkesterin, jazz-bändin, kuoron, kuviksen, USA:n historian, Amerikan kirjallisuuden, espanjan ja Amerikan yhteiskuntaopin. Stressittömyys on ollut aika ihanaa. Nyt vain pitäisi keksiä, miten sen saisi siirrettyä tavalliseen arkeen Suomessa.
Vaihtarivuosi on ollut tavallisuudesta poikkavaa aikaa; olen voinut tehdä monenlaista ja käydä ulkona syömässä, konserteissa, museoissa, maatiloilla, vesihiihtämässä ja kaikkialla, mihin ihmiset ovat ottaneet minut mukaan. Isäntäperheet, rotarit ja ystävät ovat vieneet minut mukaan toimintaan ja näyttäneet minulle kaikkea.
Esimerkiksi pari viikkoa sitten olin Floridassa yhden hirveän rikkaan rotariperheen kanssa. Söimme joka päivä ulkona pari kertaa ja kävimme Disneylandissa ja vaikka missä! Jos Suomessa kävelee ulkona, voi nähdä oravan tai madon, mutta Floridassa saattoi nähdä liskoja ja alligaattoreita. Yhden päivän aikana näin neljä allia. Niitä oli jopa hotellien koristelammilla.
Jos haluaa saada paljon irti vaihtarivuodesta, kannattaa olla utelias. Esimerkki: Suomessa inhosin matikkaa, täällä liityin matikkakerhoon. Oikeastaan tein sen ensin sen takia, että kuulostaisi vain niin huvittavalta, että minä (joka aion korvata puolet lyhyen matikan kursseista musiikkikursseilla) olisin matikkakerhon jäsen. Oli minulla toki muitakin syitä. Aina, kun meillä oli matikkakilpailut, me pukeuduimme nörteiksi. Yleensä matikkakerho ei välttämättä ole coolein vaihtoehto, mutta meidän koulussa siellä oli hirveästi hauskaa porukkaa. Se olikin kolmas syyni liittyä. Niin, ja aina kun menimme kilpailuihin, kävimme yhdessä syömässä jossakin. Ei haitannut mitään, vaikka sain nolla pistettä itse kilpailussa!
Thanksgiving-lomalla menimme isäntäperheeni kanssa eräälle maatilalle. Siellä nyljin peuran ja seuraavana päivänä söin sen kielen. Paloittelimme peuran country-musiikin tahdissa, kaikki yhdessä pikkulapsista pappoihin; se tuntui jotenkin oudon idylliseltä! Homecoming-viikolla olin mukana "paperoimassa ihmisten taloja vessapaperilla". Se on perinne; lukioikäinen kaveriporukka menee yöllä heittelemään vessapaperia puihin ja talon ympäristöön sellaisen ihmisen luokse, josta pitävät tai josta eivät pidä yhtään. Vessapaperin lisäksi heillä saattaa olla mukanaan vaahterasiirappia, partavaahtoa, ketsuppia, linnunruokaa ja muroja, joilla he koristelevat pihoja. Vesi-ilmapalloja voi heitellä auton ikkunasta ohikulkijoiden niskaan. Oikeastaan hirveää tuhlaamista: ensin ajellaan autolla ympäri kylää pari tuntia ja sitten heitetään vessapaperit jonkun pihalle. Mutta se on perinne, ja hauskaa oli; juuri sellaista "ui kun jännää", kun hiivitään jonkun pimeälle pihalle.
Ensimmäisellä isäntäperheelläni, jossa olin ensimmäiset kolme viikkoa (kun oli vielä kesäloma), oli järvi takapihalla. Opin harrastamaan vesihiihtoa, jopa yhdellä ainoalla suksella! Rutiini meni näin: ensin host-isä koputti oveeni kello kuudelta aamulla, ja sitten lähdimme järvelle kahvikupit mukanamme. Vesihiihtelyn ja uinnin jälkeen saatoin vielä kylpeä poreammeessa, jonne host-isä tarjoili kahvia ja paahtoleipää. Sitten otin parin tunnin torkut, ja vasta sen jälkeen päivä varsinaisesti alkoi. Perheen lapset olivat jo muuttanut pois, joten olin oikeastaan lellivauva!
Ennen tätä vuotta suurin unelmani oli asua muilla mailla. Kun tulin tänne, tajusin, että juuri jotain tällaista olin kuvitellut. En oikeastaan unelmoinut erityisesti USA:sta, vaan eri puolilta maapalloa tulevien ihmisten tapaamisesta. Nyt minulla on ystäviä Ranskasta, Italiasta, Slovakiasta, Liettuasta, Tanskasta, Saksasta, Romaniasta, Etelä-Afrikasta, Senegalista, Ruandasta, Thaimaasta, Japanista, Chilestä, Perusta, Meksikosta, Brasiliasta ja täältä USA:sta!
Nyt tuntuu hassulta, että joskus epäilin, tuleeko tästä ikinä mitään ja pääsenkö Suomen rajojen ulkopuolelle. Täällä olo on loppujen lopuksi helppoa; elämää se vain on. Isäntäperheet tekevät sitä paitsi paljon vaihtareiden viihtymiseksi.
Rotary-vaihtareilla isäntäperheet vaihtuvat muutaman kuukauden välein. Se on tosi hyvä, koska siten saan kokea paljon enemmän kuin vain yhdessä perheessä. Vaikka välillä jotkut asiat kuten kotiintuloajat ovat ärsyttäneet, silti on kivaa, että uudessa maassa ja uusissa tilanteissa on ihmisiä, joilla on oikein tehtävänä huolehtia minusta.
Jos pitäisi nimetä yksi rankka asia, niin sellainen oli joulu. Jouduin viettämään sen perheessä, jonka kanssa en oikein koko kolmen kuukauden aikana tullut toimeen. Perheitä ei voi itse valita, joten joidenkin kanssa on helpompaa, toisten kanssa vaikeampaa. Selvisin kuitenkin siitäkin, ja nyt tuntuu, että olen joustavampi ja voisin asua millaisten ihmisten kanssa tahansa. Eikä yksi joulu ole mitään koko tämän vuoden rinnalla.
Asioita USA:ssa, joita en haluaisi Suomeen:
-Kaikki autoilevat hirveästi.
-Täällä ei ole julkista joukkoliikennettä muualla kuin jättikaupungeissa! Luulin, että kaikissa maissa on se.
-Sipsit ovat ruokaa.
-Pahaa puhutaan enemmän kuin Suomessa.
Asioita, jotka haluaisin Suomeen:
-Spontaanit reissut lähikaupunkeihin
-Päivälliskutsut
-Small talk vessajonossa ja kaupan kassalla
-Parhaat Amerikan ruoat: maapähkinävoihilloleivät, tuoreet maissintähkät, juustokakut, oranssit kurpitsat ja kesäkurpitsat, keksit ja keksitaikina (jota syödään täällä raakana!), smors eli paahdettu vaahtokarkki ja suklaapala keksien väliin puristettuina.
Olin pienenä lukenut kirjoja, joissa syödään noita smorseja ja maapähkinävoileipiä, ja mietin aina millaisia ne olisivat. Tänne tultuani huomasin, että ne maistuivat juuri samalta kuin olin kuvitellut!
Yhdestä asiasta olen tosi iloinen: osaan arvostaa Kaustisen musiikkilukiota paljon enemmän nyt, kun olen nähnyt, millainen American high school on. Olen ikävöinyt musiikkilukion tunnelmaa ja ihmisiä. Kaustisella arvostetaan jokaisen omaa tyyliä ja erilaisia ihmisiä, selän takana ei puhuta pahaa, ja kaikki tuntevat toisensa. Vai onko aika kullannut muistoni?
On myös tosi kivaa, että kun Kaustisella juhlitaan vaikkapa vanhoja tai musateatteria, kaikki ovat mukana; se on hyvä ryhmähengen kannalta. Luulen, että amerikkalainen college on vähän samanlainen kuin meidän lukio, tai ehkä musiikkilukio on tavallaan sekoitus lukiosta ja collegesta täällä, kun moni asuu poissa kotoa.
Olkaa siis iloisia, että olette siellä - Kaustisen musiikkilukio on ainutlaatuinen paikka. Heti tämän jälkeen sanon myös, että jos tulee tilaisuus lähteä ulkomaille asumaan tai edes matkustaa, lukion aikana tai jälkeen, tehkää se! Ei se ole vaikeaa eikä pelottavaa. Kaikkien on hyvä saada vähän näkökulmaa ja kokea maailman mittasuhteita.
Teksti ja kuvat: Laura Petäjä
