Oppimisympäristöhankkeiden tapaaminen Kaustisella

2012/04/27 - Kehittämiskohteena pedagogisesti kestävä teknologia

Opetushallituksen rahoittamiin viiteen kehittämishankkeeseen kuuluu kaksi suurta oppimisympäristöjen koordinointihanketta. Niistä Tampereen kaupungin koordinoima on Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön. Kaustisen musiikkilukio vastaa yhdestätoistä erillisestä hankkeesta, jotka ovat mukana Pedagogisesti kestävät laite- ja ohjelmistoratkaisut -ohjelmassa.

Hankkeen tavoitteena on etsiä pedagogisesti kestäviä laite- ja ohjelmistoratkaisuja, lisätä opettajien ymmärrystä opetusteknologian pedagogisesta merkityksestä ja tarjota matalampi kynnys teknologian käyttöönottamisessa opetuksessa.

3.-4. toukokuuta musiikkilukion koordinoimat hankkeet Sallasta Espooseen kokoontuvat Kaustisella esittelemään työtään. Mukana ovat muun muassa Kokkolassa toteutettava Kuperkeikka ja projektori, Ylivieskan Innovaatioympäristö lukiolaisille sekä Raahessa meneillään oleva Pieniä ihmisiä - Suuria tarinoita.

Kehittämishankkeiden ohella puheenvuoron käyttävät opetusneuvos Jukka Tulivuori Opetushallituksesta aiheenaan Opetushallituksen koordinointi- ja kehittämishankkeiden yhteistyö nyt ja tulevaisuudessa sekä etäyhteydellä professori Marja Kankaanranta Jyväskylän yliopiston Agora Centeristä, jonka kanssa Kaustisen koordinointihankkeessa tehdään kehittämis- ja tutkimusyhteistyötä. Hankekoordinaattorina on Anna-Maria Laattala.

Lisätietoja antavat rehtori Taina Lehtonen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 040 556 1783 ja hankekoordinaattori Anna-Maria Laattala, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 050-3202130.

Lisää: Opetushallituksen oppimisympäristöhankkeet