2012/02/06 - Laulukurssilta eväitä musikaalin tekoon

Tiivis harjoittelujakso musikaalin parissa jatkuu Kaustisen musiikkilukiossa huipentuen huhtikuiseen West Side Storyn ensi-iltaan.
Kaksi kertaa viikossa pidettävien musiikkiteatteriharjoituksien lisäksi näyttelijät pääsivät 31.1–2.2.2012 mukaan Annika Myllärin esiintymiskurssille Kaustisen kamarimusiikkiviikolla. Laulurooleissa esiintyvät jetit ja hait saivat Tulkintaa ja tuunausta -kurssilla konkreettista opetusta sekä laulutekniikoissa että esiintymisessä. Kurssilla olivat luonnollisesti mukana pääosien esittäjät Anna Airola (Maria) ja Eemeli Kujala (Tony).
Vaikka kurssi kesti vain kolme päivää, ja aika oli jaettava jokaiselle lauluroolissa olevalle, musiikkiteatterilaiset kokivat sen hyödylliseksi. Kurssilaiset kehuvat, kuinka sen johdosta olo on lavalla paljon itsevarmempi, ja oma laulaminenkin kehittyi huimasti vain muutamassa päivässä. Myllärin lisäksi kurssilla olivat mukana Samuel Lindell ja Mari Sillanpää, jotka toimivat Kaustisen musiikkilukiossa laulunopettajina.
West Side Storyyn valmistautuvat toki muutkin kuin laulajat. Esimerkiksi musikaalin bändi jatkaa harjoittelua tänä vuonna erityisen haastavien Leonard Bersteinin sävellysten parissa.
Musikaalin ohjaaja Annukka Valo on suunnitellut näyttelijöiden puertoricolaisen tai amerikkalaistyylisen vaatetuksen, ja nyt vuorossa on ullakoiden ja kirpputorien pengonta esiintymisvaatteiden toivossa. Ompelutöihinkin päästään varmasti pian.
Maskeeraajien työ on myös alkanut: he ovat etsineet sopivia tarvikkeita pääsevät pian kokeilemaan ensimmäisiä maskeja.
Kaustisen musiikkilukio esittää West Side Storyn ensimmäisen kerran lauantaina 28.4.2012 klo 19 Kansantaiteenkeskuksessa.
Lipunmyynti on jo alkanut, ja ensi-iltanäytös täyttyy pikku hiljaa – näytöksiin kannattaa siis hyvissä ajoin varata omat paikkansa!
Teksti: Kristiina Poranen
Kuvat: Annika Nevanpää