|
"Kan man kasta vatten här?"
|
|
2011/10/03 - MA Numminen ja Pedro Hietanen kaksikielisissä tunnelmissa
Musiikkilukiolaiset saivat koeviikon keskellä piristävää vaihtelua, kun legendaariset kulttuuripersoonat MA Numminen ja Pedro Hietanen kävivät koulussa musisoimassa ja jutustelemassa kokemuksistaan ruotsin kielestä - omalla värikkäällä tavallaan. Tyylikkäästi harmaantuneet herrat kertoivat pyrkimyksistään ottaa kieli haltuun ja monista hauskoista sattumuksista, kuten saunareissusta Ruotsissa. Duo onkin esiiintynyt olemassaolonsa aikana - n. 35 vuotta - Ruotsissa paljon ja tullut siellä hyvin suosituksi.
Abiturientti Josefiina Pajunen kuuli Gommina ja Pommina tunnettuja muusikoita ensimmäistä kertaa livenä. Kaikki laulut olivat hänelle entuudestaan tuttuja, mutta ruotsinkielisinä hän ei muista niitä kuulleensa. Parhaat pisteet sai tällä kertaa När jag spelar på mitt dragspel. - Olen kuullut kappaleesta monia eri versioita aikaisemmin, ja tässä oli hyvä meininki, Josefiina sanoo. Josefiina on itse juuri kirjoittanut ruotsin syksyn ylioppilaskokeissa opiskeltuaan ainetta lukiossa kuusi kurssia. Hänen mielestään tällaisilla tempauksilla voi varmasti ainakin vähän vaikuttaa opiskelijoiden motivaatioon valita ja opiskella ruotsia. - Ilman muuta tällaisella on vaikutusta, kun esiintyjät ovat vaikutusvaltaisia hahmoja ja näin hauskoja! Muita tapoja innostaa opiskelijoita voisivat Josefiinan mukaan olla esimerkiksi TV:n, elokuvien ja muun median monipuolinen käyttö opetuksessa.
MA Nummisen ja Pedro Hietasen vierailu musiikkilukiossa oli osa Svenska nu -verkkohanketta, jota kuvaillaan verkkosivuilla näin: "Svenska nu förmedlar svensk ungdomskultur och möten med det svenska språket till och inom Finland och uppmuntrar ungdomar till att använda svenskan genom positiva förebilder. Svenska nu visar att svenskan är både rolig och nyttig." (www.svenskanu.fi) Toiminnassa ovat mukana (på svenska): Hanaholmen – kulturcentrum för Sverige och Finland, Utbildningsstyrelsen,, Undervisnings- och kulturministeriet, Uleåborgs universitet, Svensklärarna i Finland rf, Sveriges Ambassad i Finland , Svenska Institutet, Svenska kulturfonden, Kulturfonden för Sverige och Finland ja Språklärarförbundet i Finland SUKOL rf. Musiikkilukiossa konsertin järjesti lehtori Jaana Mäkelä. Hilkka Rauhala
|