Katriina rakensi itse sähköbasson

2011/05/30 - Onnistunut soitinrakennuskurssi

102Katriina Kantola hykertelee toukokuisena perjantai-iltapäivänä tyytyväisenä ja vähän hämillään; hänellä on edessään komea omin käsin rakennettu sähköbasso!

Katriina on yksi tammikuusta toukokuun loppuun kestäneen soitinrakennuskurssin opiskelijoista. Musiikkilukiossa aiemmin myös kontrabassonsoiton tuntiopettajana toimineen Kristian Wetterstrandin pitämällä kurssilla oli seitsemän opiskelijaa, joista Katriina oli ainoa tyttö.

Kurssilla valmistettiin sähkökitaroita ja -bassoja. Osat tilattiin puolivalmiiina, mutta ennen kuin soittimet olivat valmiita, tarvittiin monta työvaihetta ja paljon tekemistä. Katriina kertoo työn sisältäneen ainakin suunnittelua, sahaamista, hiomista, liimaamista, maalaamista ja lakkaamista.

101Valmiiin soittimen runko on valkoinen ja kiiltävä, ja kaikki osat ovat huolellisesti viimeisteltyjä. Katriina on suunnitellut kitaraansa myös oman makunsa mukaisen koristelun: pienet jalanjäljet kulkevat omaa polkuaan lavassa.

Sähköbasson kielet ovat vielä hieman liian korkealla. Niinpä Katriina joutuu vielä hieman madaltamaan satulaa ja tallaa, jotta pystyy oikeasti soittamaan.

Sitten puuttuvatkin enää olkanauha ja vahvistin. Tosin Katriinalla on pieni aavistus, että hänen ei ehkä tarvitse ostaa vahvistinta itse. On näet ylioppilasjuhlat tulossa.

Teksti: Hilkka Rauhala
Kuvat: Janne Leino