Talvi soi tarinoita myös musiikkilukiolaisille

2011/03/14 - Kaustisen kamarimusiikkiviikkoa vietettiin 28.1.-6.2.2011

Musiikkilukiolaiset olivat ahkerasti mukana tapahtumassa sekä esiintymässä että konserttikävijöinä.

082
Kuvat: Anne Kantola, Hanna-Mari Suojanen, Wille Suomalainen

No onkos tullut kesä

Näin sydäntalvella kesä ja festivaalitunnelma tuntuvat olevan kuin kaukainen suviuni. Heinäkuun eläväinen ja soiva Kaustinen tuntuu vajonneen pyhään hiljaisuuteen, vain talven tuiske nipistelee korvanipukoita. Sävelet jäävät kaikki seinien sisään, musiikki on työtä ja totista uurastusta.

Varkain tuleekin kamarimusiikkiviikko. Aivan äkkiarvaamatta Kaustinen soi! Juuri, kun väki on vajonnut toivottomuuteen siitä, ettei kevään liverrystä ehkä koskaan tulekaan, jostain talven pimeydestä löytää ihmisten ilmoille tiensä joukko soitollaan sirkuttavia muusikoita.

Niin taas musiikinystävä herää hymyämään: tätähän se oli! Musiikki elää jälleen ja me hengitämme taas reilun viikon ajan kepeästi sen tahtiin. Tammikuu taittuu helmikuuksi, aurinko nousee päivä päivältä korkeammalle paistaakseen aina hieman kauemmin. Ikään kuin me musiikinystävät yhdessä olisimme saaneet talven niskan mystisesti taittumaan – musiikilla taikoneet kevään kukkasia poluillemme, tai ainakin toivon niistä.

Anniina Leskelä

Kaikuja entisaikojen Suomesta

Vanhan suomalaisen kansanmusiikin reippaat sävelet täyttävät konserttisaliksi pienen, mutta tunnelmallisen huoneen. Säkkipilli soi, ja viulistin jalka polkee rytmiä sellaisella innolla, että matto menee rullalle. Kirkkaan värinen, koristeellinen cembalokin pääsee oikeuksiinsa tässä historiallista lämpöä hehkuvassa tilassa paremmin kuin suuressa konserttisalissa, jossa sen sävelet saattaisivat hukkua jonnekin penkkirivien väliin saavuttamatta kuulijan korvia. Täällä ei ole pelkoa moisesta esiintyjien ollessa todella keskellä yleisöään. Kotoisan viihtyisässä Pelimannitalossa on helppo unohtaa arki antautua tämän pirteän trion johdattamana aikamatkalle aina 1600-luvulle asti. Heidän vauhdikas soittonsa ja huoneen lämmin tunnelma valaisevat talvista sunnuntaipäivää jopa enemmän kuin taivaalla kirkkaasti hohtava aurinko!

Karoliina Kivikallio

Viimeinen ilta valokeilassa

Perjantai-iltana 4.2 klo 19 Kaustinen-salissa alkoi Moniääninen Kaustinen -konsertti. Ensimmäinen puoliaika meni kirjoittaneella lämpiössä pipareita syöden. Me ”Lukion muusikot” naureskeltiin sille, miten tälläseenkin produktioon on tullu päädyttyä.

Viime vuoden keväällä Eero Hämeenniemi kävi kertomassa tulevan vuoden produktiosta, mihin kootaan myös musiikkilukiosta bändi. Idea kuulosti hienolta ja tuoreelta. Tänä syksynä kerättiin n. 10 hengen porukka, jossa oli niin sähkökitaristeja kuin puhaltajiakin. Parit kerrat jammailtiin ja reenattiin Eeron kans ennen nuottien saapumista ja biisin selkeytymistä. Ekan kerran kuultiiin koko porukkaa vasta tammikuussa, joten vähän jännitti, että mitenköhän tuo konsertti tulee menemään.

Konsertin väliajan jälkeen siirryttiin lämpiöstä käytävälle ja mentiin oottelemaan salin oville omaa sisääntuloamme. Hienoisella jännityksellä siellä vilkuiltiin lavalle ja viriteltiin soittiamia. Lopulta kun Näppärit alkoivat siirtyä lavalle, oli meidänkin vuoro siirtyä estradille.

Siinä sitä istuttiin, toista kertaa koko porukalla, kertaakaan ei oltu menty koko ohjelmaa harjoitellen läpi. Kun Näppärit alkoivat laulamaan selkämme takana, ei voinu kyllä naurua pidätellä itekkään. Ihan uskomatonta, millä voimalla ja ilolla voi niin pienistä lähteä ääntä! Siinä rupes itellä samalla syke nousemaan, kun olisi pitänyt nähdä Eero heiluvien viulustien takaa ja saada siltä merkki oman osuuden alottamiseen.

Onneksi saatiin merkit ja alotukset hyvin kohdalleen, pojatkin pääse vinguttamaan soolojaan. Viimeisen laulusäkeistön jälkeen yleisö aloitti hurraamisen ja aplodit. On se vaan mahtava tunne, kun saa seistä siinä ja kumartaa kiitoksensa yleisölle. Oli hienoa ja erikoista soittaa tiettävästi viimeinen keikka tuubistina eturivissä.

Anne Kantola

Haastattelin Kaustisen Musiikkilukion kolmannen vuosikurssin oppilasta Saija Varilaa kamarimusiikkiviikon tunnelmista.

Pidätkö kamarimusiikkia itsellesi tärkeänä?
- Kamarimusiikkia on ihan kiva soittaa, mutta kansanmusiikki on minulle tärkeämpää. Kamarimusiikki on kivaa vaihtelua.

Kuinka Kamarimusiikkiviikon tapahtumat vaikuttavat koulunkäyntiin?
- Kamarimusiikkiviikon aikana opiskelu tahtoo jäädä kakkoseksi. Ei oikein jaksaisi istua tunneilla, kun jossain välissä pitäisi vielä harjoitella esityksiin; se aiheuttaa stressiä. Muuten viikko on ihan hauska.

Onko sinulla paljon esityksiä kamarimusiikkiviikolla?

Onko mielestäsi hyvä asia, että musiikkilukiolaisillakin on oma osansa kamarimusiikkiviikon esityksissä?
- Musiikkilukiolaisilla on ja pitääkin olla suuri osa kamarimusiikkiviikolla, mutta muutkin esiintyjät ovat tärkeitä, jotta musiikkilukiolaiset saavat rentoutua.

Anna Penttilä

Kalle Saarisen sävellys

Abiturientti Kalle Saarisen oma sävellys koostui kolmesta erilaisesta osasta. Teoksessa kuultiin mm. progerockia ja freejazzia. Myös metallimusiikin vaikutteita kuului sävellyksessä. Tässä kantaesityksessä instrumenttikattaus oli muutakin kuin perinteistä särökitara-basso-rummut -linjaa. Teosta maustamassa kuultiin mm. saksofonia, klarinettia ja kontrabassoa.

Wille Suomalainen

Kuulohermoja hivelevä myrsky

Kaustisen musiikkilukion ilta kansantaiteenkeskuksessa oli kaksituntinen spektaakkeli, jonka päätti Markus Ketolan suursävellys Storm Chasers. Soittajia esityksessä oli noin 60 kuoro mukaan lukien, ja yhteisharjoitukset olivat alkaneet noin puolitoista kuukautta ennen kantaesitystä.

Teos oli hyvin monipuolinen eri soittimin, rytmivaihteluin ja stemmamuutoksin. Soittimet eivät tuntuneet yhtään epäsopivilta, vaikkei niitä yleensä yhdessä kuulekaan. Jousiorkesteri, kuoro, bändisoittimet ja muut säväytystä tuovat elementit toivat juuri oikean lisän fuusiojazzahtavaan esitykseen.

Illan juontajanakin toimivan Ketolan ajatus sävellyksen tekemisestä kamarimusiikkiviikolle syntyi viime vuonna kouluvierailun yhteydessä. Säveltäessään hän mietti erityisesti sitä, kuinka sovittaa näinkin erilaiset elementit sopivaksi kokonaisuudeksi.

- Kaikilla ryhmillä on teoksessa samankaltainen, tasa-arvoinen tehtävä, Ketola kertoo. Kuitenkin jousiorkesteri ja kuoro antavat orgaanista vastapainoa sähköiselle ja synteettisesti tuotetulle äänelle.

Hanna-Mari Suojanen

Värikkäät kyläpersoonat näytille

Talvi soi tarinoita -valokuvanäyttely oli avoinna koko kamarimusiikkiviikon Kaustisen kansantaiteenkeskuksessa. Ida Nisonen, toinen näyttelyn tekijöistä, esitteli omia ja Ulla Nikulan tuotoksia musiikkilukion kuvaamataidon 1. kurssin opiskelijoille. Idea valokuvanäyttelystä lähti etenemään Teeta Kentalan tilauksesta.

- Joulukuun alussa aloitin paikallisten värikkäiden kyläpersoonien kuvaamisen, Nisonen selventää. Menin kuvattavien kotiin, jossa alussa rupattelimme ja tutustuimme. Aloin hakea kuvaa, jossa malli on mahdollisimman rentoutuneena eikä jännittyneen pönöttyneenä. Aina on haasteellista saada kuvattava olemaan ilman roolia.

Näyttelyn teokset jakautuivat niin, että kehystetyt kuvat olivat Nisosen ja muut Nikulan ottamia. Joka päivä näyttelyyn tuli uusia kuvia, joita esiteltiin projektorilla.

Nisonen kuvailee omaa ja Nikulan tekniikoita vastakohdiksi.

- Ulla on spontaani tilannekuvien ottaja ja käyttää luonnanvaloa. Minä taas etsin tiettyä ilmettä ja elettä, eikä kuva tule hetkessä valmiiksi. Lähes kaikissa näyttelyssä olevissa kuvissa olen käyttänyt lisävalotusta.

Hanna-Mari Suojanen