2011/02/24 - Tulevaisuuden lukio –hankeraportti julkistetaan juhlaseminaarissa

Kaustisen musiikkilukio on ollut mukana Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämistä koskevassa hankkeessa vuosina 2008-2010. Hankkeesta laaditussa raportissa kuvataan niitä prosesseja, joita on haluttu edistää hankkeen aikana, jotta lukiokoulutus kehittyy. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat olleet 109 000 euroa, mistä Kaustisen kunnan osuus on ollut 33 000 euroa.
Tulevaisuuden lukio -hankkeella jatkettiin musiikkilukion toiminta-ajatukseen pohjautuvaa määrätietoista kehittämistyötä. Sillä haluttiin olla myös konkreettisesti laittamassa puumerkki valtakunnalliseen lukion kehitystyöhön. Hankkeella haluttiin uudistaa toimintaa, dokumentoida prosesseja ja tuloksia sekä mallintaa uudistunutta lukiokulttuuria.
Hankkeen toteuttaminen on antanut lukiokoulutuksen kehittämiselle suuntaa. Kaustisen musiikkilukion kehittämisessä oleellista on heikkojen signaalien tunnistaminen, toiminnan jatkuva ja monipuolinen arviointi, osallistuminen ja vaikuttaminen sekä muutosherkkyys. Hankkeen aikana lukion rakenteet ovat muuttuneet, ja valtakunnallisestikin katsottuna musiikkilukio voi antaa lukiokoulutukselle suuntaa.
Suuntaa kehitykselle
Nyt julkaistavassa raportissa on kuvattu 12 eri prosessia ja joitakin kokemuksia lukion toiminnasta hankeajalta sekä kirjattu prosessille tulevaisuuden suunta. Tulevaisuuden lukio ei ole staattinen hanketulos vaan dynaaminen suunnannäyttö.
Hankkeen päättyessä voi hyvin yhtyä valtakunnalliseen näkemykseen siitä, että lukiokoulutusta on syytä kehittää itsenäisenä yleissivistävänä koulutuksena ja että kehittämisen painopisteet ovat lukion toimintakulttuurissa. Jotta yksilölliset opintosuunnitelmat voivat toteutua, lukion oppimisympäristön ydintä on selkeytettävä ja valinnaisuutta lisättävä.
Hankkeessa kehitetyssä ns. "maatuskamallissa" kuvataan lukion ydinsisällöt ja –toiminnot, joiden ympärille lukion opiskelijat voivat rakentaa omat yksilölliset opinpolkunsa. Lukio säilyttää laadukkaan ytimensä, mutta joustavuutta ja monipuolisuutta tarvitaan niin asiantuntijuudessa, fyysisessä oppimisympäristössä, opiskelun kestossa kuin oppisisällöissä. Tavoitteena on nykyistä vuorovaikutteisempi ja toiminnallisempi lukio.
Lukion rakenteita tulee avata huomattavasti nykyisestä, mikä edellyttää opettajuuden uudistumista. Lukiokoulutuksen on verkostoiduttava aktiivisesti työelämän ja jatkokoulutuksen suuntaan. Verkostoituminen ja asiantuntuntijuuden monipuolistaminen ovat keskeisiä lukiokoulutuksen muutoksen merkkejä. Lukion oppimisympäristön avautuminen mahdollistuu tekniikkaa hyödyntämällä ja opettajuuden uudistumisella.
Uudenlaisiin ylioppilaskirjoituksiin
Lukiokoulutuksen muutokset tapahtuvat, mikäli ylioppilaskirjoituksia ja niiden toteutustapaa uudistetaan. Tietokoneiden käyttö ja aineistojen hyödyntäminen ylioppilaskirjoituksissa vauhdittaisivat lukiorakenteiden kin muuttumista. Hankkeen aikana havaittiin, että rohkeat rakenteelliset uudistukset hidastuvat lukion päättötutkinnon turvaamisen vuoksi. Intoa rakenteiden muuttamiseen on, mutta ei aina tarpeeksi uskallusta.
Opettajan työnkuva uudistuu
Yksi keskeinen havainto hankkeen aikana on ollut opettajuuden muutos. Lukiossa tarvitaan entistä monipuolisempia osaajia: ohjaajia, opettajia, erityisasiantuntijoita ja hankeosaajia. Työnkuvan muutokset edellyttävät muutoksia työaikajärjestelyissä ja uudenlaista työajan ja palkkaperusteiden määrittelyä.
Hankkeen aikana henkilöstön aktiivinen osallistuminen ja verkottuminen ovat edistäneet opiskelijoiden oppimista sekä auttaneet nuoria jatkokoulutuksen selkeytymisessä. Opettajien toimenkuvat ovat monipuolistuneet ja vaatimukset kasvaneet. On tullut selväksi, että uudistukset edellyttävät rakenteellisia muutoksia. Uuden tieltä on poistettava jotain vanhaa.
Keskeistä on yhdessä tekeminen, osaamisen jakaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Lukiossa on siirryttävä entistä enemmän yksilötyöstä yhteistyöhön. Rakenteita on uudistettava, jotta projektityöt ja oppiaineiden välinen yhteistyö on mahdollista.
Tulevaisuuden lukio on osaava ja välittävä, läsnä ovat yksilöllisyys ja yhteisöllisyys. Lukion kehittämistyö jatkuu, ja suunta on selvillä. Hankkeiden tekeminen kuuluu tulevaisuudessakin koulujen arkeen.
Uusia hankkeita
Kaustisen musiikkilukio on vuosina 2010-12 mukana Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishankkeissa, mutta nyt koordinoimassa 12 kehittämishanketta yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Tässä uudessa hankkeessa tavoitteena on mallintaa pedagogisesti kestävät laite- ja ohjelmistoratkaisut opetuskäytössä.
Tulevaisuuden lukio hankkeen jatkoksi Kaustisen musiikkilukio on päässyt mukaan pilotoimaan Opetus- ja kulttuuriministeriön opinto-ohjauksen kehittämistä vuosina 2010-12 yhdessä 11 muun lukion kanssa.
Juhlaseminaari
Tulevaisuuden lukio -hankeraportti julkistetaan Kaustisen kunnan järjestämässä Juhlaseminaarissa torstaina 24.2.2011 Kansantaiteenkeskuksessa. Samassa tilaisuudessa musiikkilukion ja lukiokoulutuksen kehittäjänä ansioituneelle rehtori Taina Lehtoselle luovutetaan Kouluneuvoksen arvonimi. Juhlapuhujana on professori Jouni Välijärvi. Samalla juhlitaan 35-vuotiasta Kaustisen musiikkilukiota ja Taina Lehtosen 60-vuotispäivää. Musiikkilukion opiskelijat esittävät musiikkiohjelmaa.
Tulevaisuuden lukio -hankeraportti jaetaan median edustajille tilaisuuden yhteydessä, ja 24.2. se on myös luettavissa osoitteessa http://www.arctosmedia.fi/tulevaisuudenlukio/.
Juhlaseminaari Kansantaiteenkeskuksessa torstaina 24.2.2011 klo 14. Järjestää Kaustisen kunta. Tilaisuuden päätteeksi syntymäpäiväkahvit tarjoaa rehtori Taina Lehtonen.
Lisätietoja
Rehtori
Taina Lehtonen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
06-8886270
040-5561783